Minusta

Kuka olen?

Olen Arman Haghseresht, kulttuurienvälinen kommunikoinnin kouluttaja ja konsultti. Olen kotoisin Iranista. Olen asunut Suomessa vuodesta 1990.
 
Työ:
 
Olin lelu- ja lastenvaatekauppias lähtomaassani. Ennen Suomeen tuloa olin YK:n työntekijänä haasteellisissa monikulttuurisissa työilmapiireissä. Olen ollut varhaiskasvatuksen työntekijä Suomessa ja tentinvalvoja Britanniassa. Olen tehnyt tutkimuksia maahanmuuttajiin liittyvistä asioista ja ilmiöistä Suomessa. Niistä on tehty akateemisia kirjoja. Olen ollut työsuunnittelija ja OMA-valmentaja. Olen ollut myös kulttuurienvälinen konsultti/kouluttaja Suomessa vuodesta 2015.
 
 

Vapaaehtoistyö:

Olen ollut vaapaaehtoistyöntekijänä Pakistanissa YK:n toimistossa. Lisäksi, olen ohjannut ulkomaalaisopiskelijoita Suomessa. Olen tehnyt vapaaehtoistöitä Britanniassa Doverin kaupungissa ”Migrant Helpline” vastaanottokeskuksessa ja turvapaikkahakijoiden vastaanottokeskuksessa Suomessa.

Koulutukset:

Olen saanut sosiaalikasvattajan ja yhteiskuntatieteen maisterin koulutuksen Suomessa, maisterikoulutuksen pääaineena: sosiologia; sivuaineena: sosiaalityö, Intercultural Communication Studies (Kulttuurienvälisen Viestinnän Opinnot).

 

Olin vaihto-opiskelijana Britanniassa Kentin yliopistossa.

 

Seuraavilla linkeillä pääset lukemaan teksti CV:ni suomeksi ja englanniksi , plus tässä linkki minun LinkedIn sivuun.

Lisätietoja minusta:

Yksilön Hyvinvoinnista Yhteisön Hyvinvointiin

Iranissa:

Iranissa, 17 vuotiaana samalla kuin tein työtä kaupassa kävin lukiota viimeistä vuotta. Vaikka sodan ja taloudellisten pakotteiden takia monilla kaupoilla meni huonosti, meidän pikkukauppa menestyi hyvin. Osaksi se johtui minun tekemistä muutoksista kehityksen suuntaan (esim. käytin enemmän aikaa laadukkaiden ja edullisten tavaroiden etsintään). Kuitenkin, ilo tästä asiasta ei kestänyt kauan, koska, näin kuinka asiakkaiden taloudellinen tilanne heikkeni. Silloin yhteiskunnan hyvinvointi tuli minulle tärkeämmäksi kuin ennen. Vaikka, siihen asti kun lähdin Iranista tein samaa työtä kaupassa, päätin että tulevaisuudessa rakennan urani sosiaalialalla.

Muuttomatka karavaanilla Silkkitiellä

Kun tuli minun vuoro lähteä Iranista, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa kamelilla karavaanilla. Vaikka Karavaani osaksi meni Silkkitiellä, se ei kuljettanut tavaroita vaan ihmisiä.

Pakistanissa:

Pakistanissa, alussa oli rankkaa. Pian ymmärsin, että elämäni ei mene suunnitelmien mukaan ja joudun odottamaan pitkän aikaa, ennen kuin löydän pysyvän oleskelupaikan, enkä tiennyt kuinka pitkään tässä kestää. Pian tässä ikävässä tilanteessa käytin aikani lisätäkseni itsetuntemusta ja kehittääkseni itseäni. Huonoista ajoista tuli hyviä aikoja, vaikka alussa en tajunnut sitä!

Pakistanissa kävin englannin kielen kurssilla. Sen jälkeen, ryhdyin YK:n vapaaehtoistyöntekijäksi ja myöhemmin palkkatyössä järjestin opetusta pakolaislapsille, joilla ei ollut opiskelumahdollisuuksia, koska he tulivat maahan sen jälkeen kun koulut olivat alkaneet. Aloitin kolmella oppilaalla ja heitä oli 45 silloin, kun olin lähdössä Pakistanista Suomeen. Lisäksi, YK kehitti tätä palvelua palkkaamalla lisää opettajia, käyttämällä vapaaehtoistyöntekijöitä, hakemalla lisää lapsia lähikaupungista, ostamalla lisää materiaaleja ja pihaleikkivälineitä jne. Olin myös englanninkielenopettaja aikuisille, joilla ei ollut yhtään kielitaitoa tässä kielessä; tarkoituksena antaa heille valmeudet englanninkieliseen opetukseen. Kiitos suomalaisille, siitä, että saimme myös Suomesta leluja lapsille.

Suomessa:

Suomeen tullessani, minulle alusta lähtien oli selvää, että haluaisin opiskella sosiaalialalla, varhaiskasvatuksen linjalla. Se johtui siitä, että vaikka Pakistanissa työnantaja oli tyytyväinen minun palveluuni, itse huomasin, että tarvitsen koulutusta. Suomessa, kolmen kielikurssin osallistumisen jälkeen, opiskelin sosiaalikasvattajaksi. Valmistumisen jälkeen samana vuonna aloitin sijaistyön tekemisen varhaiskasvatuksen alalla. Vuoden päästä olin vakituinen työntekijä. Iranilaisena miehenä minulla oli paljon opittavaa tämäntyyppisestä työstä. Tämä myös vaati paljon joustavuutta.

Myöhemmin päätin jatkaa opiskelua sosiologia-alalla yliopistossa. Kandidaattiopiskeluaikana opiskelun lisäksi tein kaksi tutkimusta ja opetustöitä. Lisätietoa on saatavilla suomenkielen CV:stäni.

Britanniassa:

Vaihto-opiskeluni suoritin Britanniassa Kent yliopistossa ja samalla tein työtä tentinvalvojana ja vapaaehtoistyötä ”Migrant Helpline” organisaatiossa.

Takaisin Suomeen:

Palatessani Suomeen jatkoin opiskelua ja tein vapaehtoistutorityötä kunnes valmistuin. Tein pro gradusta akateemisen kirjan. Sen jälkeen aloitin koulutus -ja konsulttityön. Olen myös työskennellyt työnsuunnittelijana ja OMA-valmentajana.

2 minuutin video CV:ni (video on vuodelta 2015 ennen palveluni aloittamista):

Mitkä ovat arvoni?

Meidän ajatus maailmasta vaikuttaa meidän elämäämme paljon enemmän kuin millaisessa maailmassa elämme.

Mitä enemmän onnellisia ihmisiä maailmassa on, sitä vähemmän on sotaa, köyhyyttä, luonnonsaasteita ja ilmastonlämpenemistä jne. Yhteiskunnan hyvinvointi on hyvin tärkeä minulle.

Yritän välttää valittamista ja enemminkin tehdä ratkaisuja, vaikka ne olisivat pieniä.

Yleensä, jos tiedämme enemmän, miksi joku sanoi niin tai teki näin, pystymme ymmärtämään häntä paremmin, ja joskus hyväksymään mitä hän sanoi tai teki.

Jos minulla olisi samat geenit ja elämän (varhaiset) kokemukset kuin hänellä on ollut, tekisin samoin kuin hän; enkä täten olisi niin ylpeä koska, tiedostaisin, että olosuhteemme ovat onnesta kiinni.

Meidän tiimi